keskiviikko 11. syyskuuta 2019
keskiviikko 22. toukokuuta 2019
Tekemiimme hahmoihin tehdyt animaatiot
Me suunnittelimme hahmot sairaalan päivystyksen lasten huoneen seiniin ja tämän vuoden ykköset loihtivat hahmot henkiin.
Animaatiot pääsee katsomaan täältä.
keskiviikko 23. tammikuuta 2019
Syanotypiaa
Ennen joulua suunnittelimme joulukortteja koulumme joulumyyjäisiin.
Kortit tehtiin syanotypia-menetelmällä, jossa hyödynnettiin sekä digitaalisia,
että traditionaalisia keinoja.
Tässä on Mira V:n tekemät joulupukki ja joku vuohiporo-otus
Sairaalan lastenhuoneen maalaukset
Heipsun! ♡
Olimme Savonlinnan keskussairaalassa piristämässä maalauksilla lastenhuoneen seiniä sekä ovia. Maalauksien teemana oli supersankarit.
Ihan ensimmäisenä suunnittelimme taustat ja omat hahmot Photoshop sovelluksella, jonka jälkeen jokainen sai ehdottaa omia ideoitaan ja muokata taustoja. Tammikuussa pääsimme vihdoin toteuttamaan suunnitelmamme todeksi. Maalaukset maalattiin akryyliväreillä ja apuna käytettiin sabluunoita sekä teippiä, jolla saimme aikaan siistit rajat. Sisäänkäynnin kirjaimiin Marianne ja Elsa tekivät sabluunoita, jotka helpottivat prosessia.
Maalaaminen oli hauskaa mutta raskasta. Aloitimme maalaamisen kello 9 ja viimeiset maalarit pääsivät lähtemään kotia kohti vasta iltapäivällä. Maalaaminen sujuminen mutkitta ja kaikki tekivät maalauksien eteen työtä.
Olemme tyytyväisiä lopputulokseen ja niin oli myös sairaalan väki. Huoneesta tuli todella viihtyisä ja värikäs.
♡: Marianne ja Elsa
Eeliksen superkissa |
Elsan supernalle |
Kaupunkitausta ja supersankareita |
Taikametsä ja supersankareita |
Antonin kettu |
Halloween-konsertti
Syksyllä meitä pyydettiin suunnittelemaan OMUTE:n halloween-konserttiin
"Linnan kummitus V" juliste sekä käsiohjelma
Sairaala projekti
Siinä maalataan sairaalan seinää. Tässä oli jonkinsortin tablettilaite kuvaamassa miinuutinvälein. Välillä seisottiin poseeraamassa kameran edessä ja välillä oltiin siinä ihan vahingossa. Kuitenkin työ eteni kaiken aikaa ja ihan hyvissä mielin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)